Hovilasi
Hei, olen Christel Kukkohovi, helsinkiläinen käsityöläinen. Käsillä tekeminen on aina ollut suuri osa minua ja millä ilmaisen itseäni. Kiinnostuin ja ihastuin lasin monimuotoisuuteen reilut 30 vuotta sitten. Samainen kiinnostus ja ihastus lasiin vei minut, aikuisen naisen, lopulta takaisin koulun penkille opiskelemaan lasiartesaaniksi. Nyt olen niin onnellisessa asemassa, että voin tehdä työkseni sitä mitä oikeasti rakastan tehdä.
Kierrätys ja ennen kaikkea kierrätyslasi on minulle sydämen asia. Suuri osa töistäni onkin tehty kierrätysmateriaaleista, kuten käytetyistä värillisistä lasipulloista ja vanhoista isoäidin perintölusikoista. Tuotteet valmistan ja suunnittelen itse käyttäen lamppu-, sulatus- ja tiffanytekniikoita.
Käytetyt lasipullot ja rikkoutuneet lasiesineet pääsevät uuteen käyttöön ja loistoon mm. käsin tehtyjen lasihelmien muodossa.
Kirkas väri, esimerkiksi smaragdin hohtoinen vihreä, tulee kierrätetystä Jägermeister pullosta. Syvä ruskea tulee Ballantine’s pullosta. Casal Garcia antaa hempeän vaaleansinisen värin ja Bombay Gin heleän turkoosin. Käytettyjen lasipullojen lisäksi käytän Muranon lasia sekä Iittalan kierrätyslasia.
Yksilölliset lasihelmet valmistan perinteisellä lampputekniikalla, joka on vuosituhansia vanha lasinsulatustapa. Lampputekniikkaa harjoitettiin laajalti 1300-luvulla Italiassa, Muranossa, ja silloin tekniikka alkoi kehittymään nykymuotoonsa. Nykypäivänä lasia sulatetaan happi-nestekaasuliekissä ja samalla sulaa lasia kierretään tasaisesti teräspuikon ympärille.
Lasihelmistä teen ranne-, kaula- ja korvakoruja, sormuksia ja heijastinkoruja.
Kaikki työni ovat käsin tehtyjä uniikkeja piensarjatöitä.
Tervetuloa tutustumaan lasimaailmaani myös Facebookissa ja Instagramissa!
hovilasi@hotmail.com
puh. 0500 500 710
y-tunnus 2029116-7, ei alv. rek.