Tania Muhonen: " H " Kollaasi, uniikki n. A4
Kuvaus
Kollaasi on modernin taiteen keino ilmentää muotoja, värejä ja kokonaisuuksia uusin keinoin. Kollaasissa voi yhdistää elementtejä esimerkiksi värin, muodon tai suunnan perusteella.
Kollaasi on helppo kehystää standardikokonsa vuoksi.
"H" kertoo pahasti pieleen menneen rakkaustarinan tunteista, toivosta, kivusta, välittämisestä, menettämisestä, kaipuusta, etäisyydestä. Muistoista. Surusta. Rakkaudesta.
___
Tania Muhonen on Suomalainen nuori taiteilija, jonka tausta on valokuvataiteessa. Tanialla on mediatekniikan insinöörin koulutus, ja hän tekeekin maalaustaiteen lisäksi digitaidetta. Tanian taidetta on nähty mm. ReLovessa, Johan& Nyströmillä, Ruplassa, Cafe Talossa, Espresso Edgessä, Amlassa, Kulttuurikeskus Sähinässä, Kulttuurikeskus Telakalla ja muualla. Tania on
osallistunut myös moniin ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin esimerkiksi Itävallassakin.